12/30/2012

DUDE, UR SO DEEP I CAN'T EVEN C U


RANDOM KUVAMATSKUA VIIME KEVÄÄLTÄ.


Uusi vuosi tekee tuloaan ja sitä alkaa pohtimaan mitä kaikkea kuluneen vuoden aikana onkaan tullut koettua. Mulle tää vuosi on ollut mahdollisesti antoisin koko elämäni aikana. Valmistuin tyytyväisin mielin lukiosta. Tajusin mitä haluan tehdä loppuelämäni ja intohimoni valokuvausta kohtaan vain kasvaa päivä päivältä. Löysin itselleni tärkeän henkilön, jota rakastan ja jonka kanssa olen jakanut kuluneen vuoden aikana monta arvokasta hetkeä. Tutustuin moneen kiinnostavaan ihmiseen. Olen oppinut astumaan omien mukavuusalueideni ulkopuolelle entistä rohkeammin ja tämän avulla kehittyä. Sitähän tää elämä on, jatkuvaa kehitystä (tavoite se ainakin on jos ei muuta). Ja itse koen kehittyneeni huimasti. Itsevarmemmaksi, sekä valokuvaajana että ihan yleisestikin. Olen oppinut että muiden mielipitesitä märehtiminen aiheuttaa pelkkää harmia ja että se ei kannata. Niiden asioiden eliminoiminen, joita sallin itseni murehtia tapahtuu kuitenkin pikkuhiljaa, enkä ole vielä päässyt täysin eroon ikävästä tavastani. Seuraavan vuoden tavoitteeksi asetankin liiallisen huolehtimisen lopettamisen, koska kyseisestä paheesta aiheutuu viikottain ellei jopa päivittäin vaikka minkälaista murhetta. Poikaystäväni tyrkytti mulle näitä videoita (joista katsoin tasan yhden osan) ja pakko myöntää, viisas mies tuo Carnegie. Olen jo sisäistänyt kyseisen ajatusmallin että loppujen lopuksi kaikki on itsestään kiinni ja että kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä positiivinen mieli = hyvä murheeton elämä. Toteutus onkin sitten asia erikseen, sillä murehtiminen on mun kohdalla syvään pinttynyt tapa. Joo, tosiaan, tällä kertaa tämmönen 'Going deep with Sara'. Toivottavasti jaksoitte lukea!

3 comments:

  1. so so cute! i am in love with this!! xx

    natalieoffduty.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aivan ihania kuvia, rakastuin täysin kertaheitolla. Pakko oli liittyä lukijaks! Oot niin kaunis, mahtava tyyli niin kameran takana kuin edessä :) näihin aivan uppoutuu. Käytätkö mitä kameraa plus objektiivia? Varsinki toi kesäpostaus on VALLOITTAVA!

      Delete