6/09/2013

AIKA JOSSA ELÄMME


PHOTOGRAPHER: SARA LEHTOMAA
MODEL: EEMELI VANHANEN


Tee valokuva ajasta, jossa elämme. Näin kuului viho viimeinen valokuvauksen ennakkotehtävä, ennen kun päästiin itse asiaan. Itsekeskeisyys ja yksilöllisyyden pakonomainen tavoittelu (jonka seurauksena koomisesti kaikki on samanlaisia). Sen aatteen toivon kuvani välittävän (ja kuva jonka näistä siis valitsin on tuo viimeinen). Suuntasin tätä projektia varten Ikeaan saakka ostamaan rekvisiitaksi neljä peiliä (sinne meni 100e, näin teen uhrauksia). Ja malliksi valitsin Eepun koska sillä on douchebag tukka. Nyt kun kokeet on ohi on hieman tyhjä olo. Eritoten kun en edes päässyt kokeen toiseen vaiheeseen. Toisaalta kiva kun ei joudu odottamaan sitä kuukautta jännittyneenä että tuleeko musta maailman onnellisin tyttö vai ei. Mutta totta helvetissä mua ketuttaa että näin kävi. Mutta on tääkin saavutus ottaen huomioon että en viime vuonna edes päässyt itse valintakokeisiin. Kehitystä on ilmeisesti tapahtunut, ja kenties kolmas kerta toden sanoo. Mutta kaiken kaikkiaan ihan mieletön kokemus oli tuo pahoin pelkäämäni koe. Nyt tiedän yhä paremmin mihin suuntaan mun täytyy kehittyä valokuvaajana. Mut löytää muuten tänä päivänä myös facebookista ja pinterestistä! Ihan vaan infoksi (toisin sanoen tähän mennessä 0 tykkäystä facebookissa).


   

4 comments:

  1. nice shooting

    Http://Fashioneiric.blogspot.com

    Coline ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. thank you coline, glad you like it :)

      Delete
  2. Moi Sara! :) En oo varmaan ikinä kommentoinut sulle, mutta oon seuraillut sun blogia jo reilun vuoden ajan. Sulla on aina ollut hyviä valokuvia ja oot myös kehittynyt tosi paljon kuvaajana viime aikoina! Hiukan ihmettelen, ettet päässyt jatkoon, mutta sille oli varmaan joku syynsä ja ehkä sua odottaakin ihan joku muu juttu joten ei kannata huolia! Elämässä kaikki menee aina just niinkuin pitääkin. :) Tsemppiä ja kuvausinspiraatiota!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Saana! Voi että, kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäät mun kuvista :) Harmi että huomasin tän kommentin vasta nyt mutta, joo, oikeassa oot! En olis päätynyt tonne studiolle harjoitteluun jos olisin päässyt opiskelemaan. Ja oon tosi ilonen että näin kävi koska tää syksy on ollut mun elämän onnellisinta aikaa! Innolla odotan jo seuraavia pääsykokeita! Ken ties kolmas kerta toden sanoo :)

      Delete